Drivalian asiakaskertomukset

Mittaamme jatkuvasti palvelujemme toimivuutta ja kuljettajatyytyväisyyttä. Saamamme palautteen perusteella toiminnassamme arvostetaan eniten avoimuutta, henkilökohtaista palvelua sekä helppoja, nopeita ja joustavia palveluja.

Olimme ennen LeasePlan, nyt olemme Drivalia. Lue lisää täältä.Osa asiakastarinoista on kerätty LeasePlan Finland Oy:n aikana.

ARE

''Kilpailutus oli nyt kannaltamme erittäin vaivatonta. Osallistuin matkan varrella palavereihin, joissa käsiteltiin aloituspalaverin lisäksi muun muassa jatkoon päässeitä autoliikkeitä sekä lopuksi parhaiten kilpailutuksessa menestyneitä tarjouksia. Etuna on myös se, että LeasePlanilla on vahva asiantuntemus autoliikkeiden valinnassa, jota toisella toimialalla operoivilla yrityksillä tuskin on samassa määrin. Prosessi oli todella toimiva, ja sain harteiltani pois valtavan työtaakan. LeasePlanin hoitamana työtaakkani kutistui arviolta puoleen aiempaan verrattuna.''
- Mikko Tiainen, Työturvallisuuspäällikkö

Eltellogotypegradientcmyk

''Valtakunnallisella toimijalla on neuvoteltuna sopimuskumppaneita läpi maan ja valmius palvella. LeasePlanin fantastinen asiakaspalvelutiimi työskentelee päivittäin työntekijöidemme kanssa - sijaitsevatpa he millä tahansa paikkakunnalla tahansa. Pidän myös heidän konsultatiivisesta otteestaan: he tuovat itse aktiivisesti keskusteluun ideoita ja ehdottavat sekä pieniä että suuria muutoksia, joilla arki saadaan toimivammaksi. Olemme päässeet yhteistyössä jo niin pitkälle, ettei meidän tarvitse kaivaa pöytälaatikosta sopimuksia esiin. Kyse on enemmänkin kumppanuudesta kuin myyjä-ostaja -asetelmasta. ''
- Juha Miettinen, Eltel Suomen kalustopäällikkö

''Autohankinnat rajattiin jo kartoitusvaiheessa muutamaan kategoriaan kokotyyppien ja käyttötarkoituksen mukaan. Yhtenäinen autokanta mahdollistaa tehokkaan ja toimintaa parhaiten tukevan ylläpito- ja elinkaarihallintamallin. Valtion palvelukeskuksen asiakkaana haemme vahvasti ratkaisuja laskujen käsittelyn automatisointiin. LeasePlan toimittaa koonnit ajoneuvokohtaisesti kuukausittain ja tavoitteenamme on integroida mukaan myös tiliöintikoodit, jonka myötä valtion palvelukeskus kykenisi tiliöimään ja reitittämään laskut.''
- Jutta Petäjä, talousjohtaja

Liikkuminen uudistuu jatkuvasti sekä teknologisen kehityksen että uusien palveluiden myötä. Meille on tärkeää pysyä aina askeleen edellä kehityksessä, niin yrityksemme, toimialamme kuin asiakkaidemmekin vuoksi. Sen lisäksi, että haluamme tehdä yritysautoilusta mahdollisimman vaivatonta, tavoitteenamme on myös edistää, kehittää, innovoida ja toteuttaa uusia ympäristöystävällisiä ja kestävää kehitystä tukevia ratkaisuja autoiluun.

"Haluamme jatkossa optimoida oman kalustomme TCO-kustannuksia sekä parantaa raportointia ja seurantaa. Lisäksi yhteistyöllä haluamme parantaa vastuullisuutta ympäristöä ja kustannuksia säästäen. Liikennevakutuusten osalta taas saamme jatkossa tarkemman kuvan vahingoista, joten pystymme pureutumaan paremmin vahinkojen syihin ja ennaltaehkäisyyn."
- Juha Korhonen, Category Manager

"Tahtotilamme oli saada kaikki autoiluun liittyvät palvelut yhdeltä toimijalta, ja näin helpottaa erityisesti konsernimme työsuhdeautoilijoiden arkea. Kun asiat on keskitetty yhdelle kumppanille, saa autoetulainen tarvitsemansa asiantuntija-palvelun ja voimme konsernina keskittyä jatkossa enemmän ydintekemiseen."
- Kirsi Saares, hankintapäällikkö

"Olemme tyytyväisiä yhteistyöhön LeasePlanin kanssa. Erityisesti meitä on auttanut yhteyshenkilömme avainasiakkuuspäällikkö Jan Gerstenmaierin kanssa työskentely. Jan on tarjonnut meille jatkuvasti uusia ratkaisuja ja etsinyt ja löytänyt tietoa päätöksentekomme tueksi ja avuksi. Myös Customer Service Specialist Tarja Heikkinen on ollut meille isona apuna käytännön asioiden hoidossa."
- Annika Heikkilä, Hankintapäällikkö

ODA

"Saimme erittäin hyvät suositukset. Luotamme siihen, että LeasePlan suurena globaalina yhtiönä tukee Odan omia kasvupyrkimyksiä. Kumppanilla tulee olla kyky toimittaa myös silloin, kun avaamme toimintaa uusilla markkinoilla. Toimintamme kannalta on erittäin tärkeää, että huoltoa kuljetuskalustoon on saatavilla juuri tiettyinä päivinä ja kellonaikoina. Pääsimme itse määrittelemään tätä LeasePlanin kanssa. Olemme reippaasti kasvava yritys, jonka arki on hektistä. On suuri helpotus, kun meillä on kumppani jonka kautta kaikki ajoneuvoihin liittyvän voi hoitaa. Yhdellä laskulla ja yhdestä paikasta. Selkeät yhteistyökäytännöt luovat pohjan hyvälle yhteistyölle. Asiakkaidemme tyytyväisyys on pääasia. On tärkeää, että kumppanimme ymmärtää tämän myös ja joustaa tarvittavissa kohdissa."
- Marko Vuorela, Delivery Manager

''Kilpailutuksen jälkeenkin päädyimme jatkamaan LeasePlanin asiakkaana. Olemme olleet tyytyväisiä erityisesti meille sovitettuun palvelukokonaisuuteen, joka on Sanomalle. Kannassa on nyt noin 140 autoa ja käyttövoimia löytyy laidasta laitaan, toki Co2-rajat meillä on asetettuina ja huomiotuina. Olemme itse myös huomanneet, että ladattujen automallien määrä nousee koko ajan.  Olen arvostanut myös sitä, että pyyntöjämme palvelukehitykseen on kuunneltu. Seuraamme mielenkiinnolla mitä yksityisleasing-palveluissa nyt tapahtuu."
- Juha Liukkonen, Senior Category Manager

''LeasePlanin hyvin mietitty toimintatapa tekee oman elämän helpommaksi. Koko sopimuksen elinkaaren ajalle on tarkat prosessit auton luovutuksesta palautukseen sekä selkeät ohjeet eri tilanteisiin. Käyttäjiä kannustetaan valitsemaan vähäpäästöisiä autoja erillisen kannustinmekanismin avulla. LeasePlan tuntee autopolitiikkamme kokonaisuudessaan ja ohjaa käyttäjiä toimimaan sen mukaisesti. LeasePlanilta saamani apu ja data helpottaa päätöksentekoa. Olen saanut hyvää tukea esimerkiksi juuri vähäpäästöisyyden kannustinrajojen pohdintaan.''
- Jarno Oksanen, talousjohtaja