
Lähempänä palkkatasa-arvoa
LeasePlanilla naisten palkat ovat keskimäärin 97,5 prosenttia miesten palkoista. Suomessa sama suhdeluku 84 prosenttia.
LeasePlanilla naisten palkat ovat, huomioiden tehtävien eri vaativuustasot, keskimäärin 97,5 %:ia miesten palkoista. ”Palkkaero on meillä huomattavasti pienempi, kuin keskimäärin Suomessa, jossa naisten ansiot ovat vielä 84 %:ia miesten ansioista. Löydös on ilahduttava, mutta ei sinänsä yllättävä, vaan pitkäjänteisen työn tulos”, kertoo henkilöstöjohtaja Kirsi Aropaltio.
Merkittävin palkkatasa-arvoa edistävä toimenpide on yhtenäinen palkkamalli, jonka luontiin on käytetty aikaa ja ajatusta. ”Palkkamallimme on rakennettu objektiivisesti ja se perustuu tehtävien vaatimuksiin, eikä siihen kuka tehtävää hoitaa. Mallin hyvin mietityt palkkaluokat mahdollistavat toki joustavuuden suoriutumiseen ja kokemukseen pohjautuen, mutta samalla myös pitävät huolen, että perusteettomia eroja ei pääse syntymään. Myös vaativuustasoihin pohjautuvia markkinaverrokkeja hyödynnetään aktiivisesti."
Palkkojen määrittäminen hoidetaan keskitetysti henkilöstöhallinnon toimesta. ”Tämäkin on tietoinen valinta, jolla vältämme epätasa-arvon toteutumisen palkkauksessa.”
LeasePlan on pyrkinyt myös tietoisesti edistämään sukupuolten tasa-arvoa osana monimuotoisuuden tukemista rekrytoinnissa ja urakehityksessä. Tällä hetkellä naisia palkkalistoilla on 56 % ja miehiä 44 %.
”Vaikka perinteinen sukupuolijako alkaa jo olla vanhanaikainen, on hyvä muistaa, että palkkatasoarvo ei vielä toteudu Suomessakaan. Tämän takia näemme tärkeänä edelleen pitää yllä keskustelua naisten ja miesten välisistä palkoista, ja mikä tärkeintä, kuroa kiinni juopaa konkreettisin toimin”, summaa Aropaltio.
Artikkelin ulkoisena lähteenä on käytetty THL:n ja Tilastokeskuksen aiheeseen liittyviä julkaisuja.