Asiakasreferenssit

Skanska Kodit

Onnettomuudessakin palvelu toimi nopeasti ja asiakas koki olonsa tärkeäksi.

Skanskan ja LeasePlanin yhteistyö on alkanut kesällä 2010. Tällä hetkellä Skanskalla on käytössä 98 työsuhdeautoa. LeasePlan hoitaa ulkoistetusti Skanskan autolaskujen käsittelyn, kuljettajapalvelut sekä johdon raportoinnin. LeasePlan toimii Skanskan edunvalvojana kustannusten ja autopolitiikan toteutumisessa ja tuottaa asiakkaalle taustatietoa autopolitiikan linjausten tueksi.

LeasePlanin yritysautolla vuodesta 2010 asti ajanut Skanska Kotien asiakaskokemusjohtaja Susanna Sucksdorff on vaikuttunut LeasePlanin asiakaspalvelusta useita kertoja. Elokuussa 2014 sattuneessa onnettomuudessakin LeasePlan sai Sucksdorffin olon rauhalliseksi.

– Ajoin työmatkallani kolarin Mechelininkadun ja Hietaniemenkadun risteyksessä, kun rekka ajoi autoni vasemman puolen ikkunasta suoraan syliini.
Sucksdorff soitti heti onnettomuuden jälkeen LeasePlanin asiakaspalveluun ja kertoi joutuneensa onnettomuuteen. Autolla ei voinut enää ajaa.

– Hätkähdin, kun ensimmäinen kysymys, joka puhelimen toisessa päässä esitettiin, oli: ”Oletko itse kunnossa?” Pysähdyin ensimmäistä kertaa tunnustelemaan, olenhan kunnossa. Tuli hyvä mieli, kun voinnistani huolehdittiin. Itse olin koko ajan vain kauhistellut sitä, että olen rikkonut jotain kallista, Sucksdorff muistelee.

Puhelun jälkeen alkoi tapahtua. Sucksdorffin mukaan alle puolessa tunnissa vakuutusasiat olivat kunnossa ja paikalla hinauspalvelu. Auto vietiin korjattavaksi Autoklinikalle Olariin – kuten hän itse toivoi. Kun kolaripaikalla asiat olivat kunnossa, Sucksdorff otti taksin Europcariin Elielille, missä häntä jo odotti sijaisauto valmiina.

– Asiakkaan ongelmat omiksi Sielläkin kysyttiin ensimmäisenä vointiani. Mietin, kuinka tärkeää on, että kuljettajasta pidetään huolta. Viimeistään tässä vaiheessa minulle tuli olo, että peltiähän se vain oli. Ennen kymmentä istuin jo palaverissa levollisin mielin.

Asiakkaan ongelmat omiksi

Sucksdorffin mukaan kaikki eri tahot toimivat onnettomuustilanteessa moitteettomasti yhteen. LeasePlanin asiakaspalvelu otti ongelman omakseen, eikä kuljettajan itse tarvinnut selitellä ja selvitellä asiaa moneen kertaan.

– Palvelu toimi nopeasti ja saumattomasti, minkä lisäksi sain kokea olevani tärkeä. Voinnistani pidettiin hyvää huolta, vaikka en itse osannut kiinnittää siihen huomiota.

– Omasta työstäni tiedän, ettei yhden talonkaan sisällä aina ole helppoa koordinoida asioita. LeasePlanilla palvelu toimi erinomaisesti, vaikka mukana oli monia eri tahoja

Hartela Yhtiöt

Hartelassa vapautettiin pääomaa tuottavampaan käyttöön.

Hartela järkeisti ja yhtenäisti autoasioiden hoitoa myymällä omistamansa tuotantoautot LeasePlanille ja vuokraamalla ne takaisin.

Hartela on yksi suurimmista suomalaisista rakennusalan yrityksistä, joka työllistää noin tuhat rakentamisen ammattilaista. Hartelan autokanta käsittää noin 110 ajoneuvoa, joista noin kolme neljäsosaa on tysöuhdeautoja ja yksi neljännes tuotantoautoja.

– Aikoinaan meille liisattiin autoja vähän sieltä ja täältä, mutta joulukuusta 2012 lähtien LeasePlan on ollut kokonaisvaltainen kumppanimme autoasioissa. Oma työ helpottui, kun yksi ja sama kumppani hoitaa kaiken veroista ja vakuutuksista polttoaineisiin. Kaikki autoihin liittyvät laskut tulevat samasta paikasta, ja autokulujen kokonaisuutta voi seurata yhdest raportista, kertoo Hartela-konsernin autoasioista vastaava rahoitusjohtaja Pertti Purovesi

Leasing-autojen lisksi Hartelalla oli myös omia autoja, joiden omistamisen mielekkyyttä Purovesi alkoi pohtia syksyllä 2014.

– Meillä oli taseessa noin 20 tuotantoautoa. Omavaltaisessa teollisuudessa tuntuu kuitenkin turhalta sitoa rahaa autoihin. LeasePlan tarjosi mahdollisuutta myydä autot heille ja vuokrata ne takaisin. Tähän tarjoukseen oli helppo tarttua; saimme vapautettua pääomaa, ja sijoitettua sen autoja tuottavampiin kohteisiin. Myynti ja takaisinvuokraus prosessi sujui Puroveden kokemuksen mukaan kaikin puolin vaivattomasti.

– Kävin läpi LeasePlanin tekemän tarjouksen autoista, sitten tehtiin sopimukset ja laitettiin lasku menemään kokonaisuus ei juuri työllistänyt minua tarjouksen ja sopimusten läpikäynnin lisäksi. Hartelan kannalta toimintamalli selkiytyy, kun esimerkiksi myyntiprosessi hoidetaan jatkossa LeasePlanin kautta, kuten valtaosassa muutakin autokantaa. Auton käyttäjän näkökulmasta mikään ei muutu, sillä autojen hallinnointi oli jo aiemminkin ulkoistettu LeasePlanille.

– Autoasioiden hoitamista helpottaa merkittävästi se, että kaiken saa yhdestä paikasta. Kuljettajatkin ovat jo oppineet soittamaan LeasePlanin asiakaspalveluun sen sijaan, että soittaisivat minulle. He saavat nopeammin oikeita vastauksia ja itse pystyn käyttämään työaikani tehokkaammin, Purovesi kiittää.

Atea Oy

Ateassa ajetaan taloudellisesti ja ympäristöystävällisesti.

Atean autopolitiikassa painottuvat taloudellisuus, helppous ja ympäristövastuu. Ajoneuvojenhallinnointi on kokonaan ulkoistettu LeasePlanille.

IT-infrastruktuuriratkaisuja tuottava Atea toimii Suomessa 400 ammattilaisen voimin 11 paikkakunnalla. 70 ajoneuvosta valtaosa onhenkilöautoja, ja lisäksi logistiikan tarpeisiin on muutama pakettiauto.

Atean yhteistyö LeasePlanin kanssa ulottuu pitkälle historiaan, mutta Atea-konsernin kansainvälisen kilpailutuksen vuoksi palvelu siirrettiin välillä toiselle toimijalle.

– Viime keväänä tuli mahdollisuus vaihtaa kumppania. LeasePlan esitteli prosessejaan meille hyvin avoimesti, ja niiden antama luotettava ja johdonmukainen kuva toiminnasta puolsi valintaa vahvasti, kertoo Atean talousjohtaja Jarno Oksanen.

Atealla oli jo aiemman yhteistyön perusteella hyviä kokemuksia LeasePlanin avoin huoltoleasing palvelusta.

– Kokonaistaloudellisuus on tietysti merkittävä tekijä, ja avoinhuoltoleasing tuntuu talousjohtajan näkökulmasta miellyttävältä; jos autonmyyntihinta leasingkauden jälkeen on oletettua korkeampi, saamme siitä hyödyn. LeasePlan tuo myös alennuksia polttoaine- ja pesuhinnoitteluun, Oksanen listaa.

Selkeät prosessit ja konsultoiva ote

Atea on ulkoistanut autojensa hallinnan ja autopolitiikan valvonnan kokonaisuudessaan LeasePlanille.

– LeasePlanin hyvin mietitty toimintatapa tekee oman elämän helpommaksi. Koko sopimuksen elinkaaren ajalle on tarkat prosessit auton luovutuksesta palautukseen sekä selkeät ohjeet eri tilanteisiin, Oksanen kiittää.

Atea on sitoutunut vastuulliseen ympäristöajatteluun, joten kokonaistaloudellisuuden ohella autopolitiikassa ja merkkivalikoimassa korostuu erityisesti vähäpäästöisyys.

– Käyttäjiä kannustetaan valitsemaan vähäpäästöisiä autoja erillisen kannustinmekanismin avulla. Käyttäjän autosta maksama summa on sidottu autonleasing-kustannukseen tietyn taulukon mukaisesti. LeasePlan tuntee autopolitiikkamme kokonaisuudessaan ja ohjaa käyttäjiä toimimaan sen mukaisesti.

Jarno Oksanen arvostaa myös LeasePlanin konsultoivaa otetta autopolitiikan tarkasteluun liittyvissä asioissa.

– LeasePlanilta saamani apu ja data helpottaa päätöksentekoa. Olen saanut hyvää tukea esimerkiksi juuri vähäpäästöisyyden kannustinrajojen pohdintaan.