Koeajossa Nissan Leaf Tekna 40kWh
Koko kansan sähköauto Nissan Leaf sai uudistetun ulkokuoren ja tehokkaamman moottorin.
Koko kansan sähköautoksi kutsuttu Nissan Leaf on saanut kauan odotetun päivityksen jo vuonna 2010 julkistetulle ensimmäiselle malliversiolle. Yksi suurimmista uudistuksista on uusi ulkomuotoilu, joka seuraa tarkemmin Nissanin muun malliston muotokieltä. Edeltäjänsä lähes taatusti tunnistettiin poikkeukselliseksi autoksi. Osa sähköautoilun etuja olikin joukosta erottuminen, mutta ne jotka haluavat tavallisempaa ja ärhäkkäämpää muotoilua ovat saaneet toiveensa.
Auton sisätilat
Täysin uudistunut ulkokuori antaa odottaa sisustalta paljon, mutta alkuperäiseen on muutosta yllättävän vähän. Kuljettajan työkaluista mittaristo ja ratti ovat vaihtuneet modernimpaan, mutta mittariston digitaalisen näytön viereen on tuotu analoginen nopeusmittari, joka on hieman vanhahtavaa näinkin edistyksellisessä autossa.
Muutoin auton sisusta on saanut vain kevyitä päivityksiä, muun muassa vaihteenvalitsin on edeltäjästä tuttu kiekko ja keskikonsoli vaikuttaa hyvin pitkälle samalle kuin edellisessä mallissa. Navigaattorin ja mediakeskuksen grafiikka alkaa olemaan jo hieman vanhahtavaa, mutta käyttökokemuksena vielä toimiva.
Päivittynyt sähkömoottori
Voimanlinjan päivitystä voikin sitten kutsua vähintäänkin merkittäväksi alkuperäiseen Leaf-malliin verrattuna. Edeltäjänsä 80 kilowatin sähkömoottori on päivittynyt 110 kilowattiin, joka tuo kaupunki- ja taajama-ajoon erityistä eloisuutta. Moottorin 320 newtonmetrin vääntö tuntuu aivan liikkeelle lähdöstä saakka ja nollasta sataan auto tuntuu kirivän reippaasti.
Virtansa moottori saa 40 kWh:n akustosta, joka on alkuperäisen tyyliin sijoitettu matkustamon alle. Toimintamatkaa poisjäävän NEDC-mittauksen mukaan akustolla on parhaimmillaan 378 kilometrin verran, mutta tähän kannattaa suhtautua varauksella. Kelistä riippuen lämmityksen tai ilmastoinnin käyttö syö oman osansa virrasta kuten myös korkeammat ajonopeudet ja todellinen toimintamatka tulee olemaan noin 200–250 kilometrin välillä.
Miellyttävä ajokokemus
Auton ajaminen on itsessään erittäin vaivatonta. Sähkömoottorin portaaton voimalinja on sellaisia asioita, joka kannattaa kokea itse – ja tämä toimiikin Leafissa erinomaisesti. Ajamista helpottava uutuus on E-Pedal -ominaisuus, joka mahdollistaa yhdellä polkimella ajamisen. ”Kaasupolkimelta” jalkaa nostaessa tuntee miten nopeasti regeneroiva, virtaa talteen keräävä, jarrutus tulee väliin ja kovimmissa hidastuksissa jarruvalotkin syttyvät varoittamaan takana tulevia.
Tämä kaikki siis tapahtuu jarrupolkimeen koskematta ja kun järjestelmään tottuu on sen käyttö taajamassa erittäin tehokasta ennakoivalla ajotavalla. Jos ominaisuutta ei kuitenkaan halua käyttää ajaessa, saa sen nopeasti pois päältä erillisestä kytkimestä keskikonsolissa, jolloin auto rullailee taas kevyemmin. Moottoriteillä kuljettajaa taas avustavaa ProPilot-ominaisuudet, jotka tarvittaessa auttavat pysymään kaistalla ja pitämään turvallisen etäisyyden edellä ajaviin.
Yhteenveto
Uudessa Leafissa on sitä jotain, joka luo uskoa, että sähköautot ovat tulleet jäädäkseen. Auton käyttö lyhyillä ja keskipitkillä matkoilla on jopa polttomoottorilla varustettua autoa yksinkertaisempaa jos auto on mahdollista ladata päivittäin. Kohtuullisen suuri akusto mahdollistaa pidempienkin matkojen suorittamisen pienellä suunnittelulla, jos matkalla on pikalatureita. Uusi malli jatkaa todennäköisesti erinomaisesti siitä, mihin poistuva malli autoalan jättää.