Töissä meillä: Heidi Norhomaa

Artikkelin lukuaika: 2 minTöissä meillä
Hepu on työskennellyt LeasePlanilla vuodesta 2008 lähtien. Vuosien varrelle on  mahtunut kasvua, kehitystä ja ennen kaikkea upeita muistoja kollegojen kanssa - unohtamatta Hepun fiilistelyn kohdetta eli autoja!  
Jaa tämä artikkeli

Kuinka kauan olet ollut leasePlanilla ja missä eri rooleissa?

Olen ollut LeasePlanilla vuodesta 2008. Aloitin alun alkaen LeasePlanilla 2006 ja kävin välissä pyörähtämässä muilla mailla. Ala ja työkaverit vetivät kuitenkin takaisin ja sillä tiellä ollaan. Tuntuu, että näiden vuosien varrelle on mahtunut kasvua ja kehitystä sekä mahtavia muistoja kollegojen kanssa.

Olen aloittanut LeasePlan urani asiakaspalvelussa, jossa hoidin omien nimettyjen asiakkaiden autoasioita. Tiimi sekä kollegat ovat muuttuneet ja eläneet muutosten myötä vuosien saatossa, mutta yksi asia ei ole muuttunut: olemme jokaikinen vuosi halunneet tarjota asiakkaillemme erinomaisen palvelukokemuksen, johon liittyy aito halu auttaa sekä tukea asiaksyrityksiä ja autonkäyttäjiä.

Erilaisten asiakaspalvelutehtävien jälkeen sain mahdollisuuden hypätä myyntikoordinaattorin tehtäviin. Tuossa roolissa vastuulleni kuului myynnin sekä avainasiakapäälliköiden tuki, uusien asiakkaidemme implementointi sekä kansainvälisten asiakkaiden koordinointia sisäisesti muiden LeasePlan- kollegamaiden kanssa. Tässäkin tehtävässä sain uuden näkövinkkelin myynnillisestä puolesta sekä kosketuksen kansainväliselle puolelle.

Reilu kolme vuotta sitten siirryin takaisin ’juurilleni’ eli asiakaspalveluun. Aloitin silloisen yritysasiakaspalvelumme tiimiesihenkilönä. Hyppy uuteen ja vastuulliseen tehtävään toi mukanaan mahdollisuuden kasvattaa omaa ammatillista osaamista ja päästä kehittämään asiakaspalvelun toimintaa entisestään tiimiläisten ja kollegoiden kanssa. Tällä tiellä olen edelleen, vaikkakin lähitiimi vastuineen on ajan saatossa muuttunut sekä kasvanutkin.

Mikä on työssäsi parasta?

Työssäni on ehdottomasti parasta kollegat! Ja se, kun voimme yhdessä ratkoa asiakkaiden ongelmia, auttaa heitä oman asiantuntemuksemme kautta ja saada onnistumisen tunteita omaan työhön. Kivoimpia hetkiä on myös ne jolloin voin tukea ja auttaa työkavereita kokemukseni kautta. Haasteita ja kiperiä tilanteita on tottakai matkalla ollut mutta aina ollaan niistäkin selvitty!

Toimialana autot on myös ihan parasta: fiilistelen autoja ja lapsuuteni kunnianhimoinen unelma- ammatti rallikuskista ei ihan kuitenkaan toteutunut. Mutta tämä duuni on ’close enough’. 😉

Mitä leaseplanlaisuus tarkoittaa sinulle?

LeasePlanilaisuus tarkoittaa vahvaa sitoutumista siihen mitä teen. Meillä on myös parasta se, että työkaverit on ihan timanttisia – heihin voi tukeutua ja meillä on raudankovia ammattilaisia töissä. Koen, että näiden vuosien aikana olen lähestulkoon kasvanut kiinni LeasePlaniin ja parasta on se, että jokainen päivä on erilainen ja opin itsekin jatkuvasti uutta!

Jos olisit auto, niin mikä auto olisit?

Autokuume iskee lähestulkoon koko ajan mutta jos minun pitäisi valita mikä auto olisin, niin kyllä se olisi joku pieni ja pippurisen tykki Mini tai klassisen jykevä G- sarjan Mercedes!

Julkaistu 25. marraskuuta 2022
Oliko tästä artikkelista apua?
25. marraskuuta 2022
Jaa tämä artikkeli

Aiheeseen liittyvää

Auton hankinta
Pienyrittäjä: Tiedätkö, mitä huoltoleasing-auton vuokrahinta pitää sisällään?26 tammikuu - Artikkelin lukuaika: 1 minArrowRight
Auton hankinta
Suosituimmat työsuhdeautot 2022 - tilastoissa näkyy trendi, joka ei yllätä16 joulukuu 2022 - Artikkelin lukuaika: 1 minArrowRight
Auton hankinta
Sähköpakettiauto on vastuullinen valinta03 helmikuu 2021 - Artikkelin lukuaika: 2 minArrowRight