
Töissä meillä: Saara Vunneli
Avainasiakaspäällikkönä toimivalle Saaralle LeasePlanilla työskentely tarkoittaa mahdollisuutta vaikuttaa, tehdä ja toimia sekä auttaa ja olla apuna.
Kuinka kauan olet ollut LeasePlanilla ja missä eri rooleissa?
Minusta piti tulla tuotekehittäjä elintarvikealalle, opiskelin Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa elintarvike-ekonomiaa. Elämässä kuitenkin oli tarve räjäyttää koko pakka uudelleen, joten mietin muita intohimon kohteitani. Autot!
Yhteinen reissu LeasePlanin ja autojen kanssa alkoi melkein 7 vuotta sitten. Asiakaspalvelun palveluasiantuntijana aloitin, tehden kuitenkin lähes tulkoon kaikkea mihin vain pyydettiin projektiluontoisesti. Muutama vuosi sitten olin siinä pisteessä, että tuo kaikki oli jo tehty, ja siirryin avainasiakaspäälliköksi. On tärkeää päästä vaikuttamaan asiakasyritysten päätöksiin, joilla vaikutetaan yritysten autoilun kustannuksiin, päästötavoitteisiin kuin työntekijätyytyväisyyteenkin.
Mikä työssäsi on parasta?
Asiakkaat! Pääsen osalliseksi eri alojen palkitsemiskulttuureja, organisaatioiden eri toimijoiden näkemyksiä ja tarpeita ja moni autopäättäjä on työsuhdeautoilija myös itse. Kokemusasiantuntijat ovat aina hyviä sparraajia, jotta LeasePlan voi kehittää uutta ja ottaa muuttuvat tarpeet huomioon ratkaisuissaan.
Tätä työtä tekee kuitenkin aina ihminen ihmiselle ja monen asiakasyrityksen edustajan kanssa puhutaan paljon muutakin kuin ”autokieltä”. Joku leaseplanilainen on aina askeleen edellä ja miettinyt jo ratkaisun asiaan, jota asiakas kysyy. Asioita tehdään yhdessä ja yhdessä osataan pitää hauskaa myös työasioiden ulkopuolella.
Mitä "leaseplanilaisuus" tarkoittaa sinulle?
Mahdollisuuksia vaikuttaa. Lupa tehdä ja toimia. Auttaa ja avustaa.
Jos olisit auto, niin mikä auto olisit?
Kysyin tätä myös kotona. Vastaus tuli aika äkkiä; joku neliveto. Kieltämättä saatan joutua haastaville teille ajoittain. Olisin silti hiljainen hybridi- tai sähköauto, joka ei alhaisissa nopeuksissa tee numeroa itsestään ääntä pitämällä. Kun rampilta päästään motarille muiden joukkoon, herään eloon ja painan vauhdilla menemään. En tarvitse kultaisia jarrusatuloita, vaan siisti ja puhdas maalipinta riittää.
Nykyinen Toyota RAV4 taitaa osua aika hyvin ajatuksiini itsestä, ja mahtuuhan siihen itseni lisäksi koko perhe ja iso rhodesiankoira.