
Viruspandemian vaikutukset autoteollisuuteen
Koronan aikana arkielämämme on muuttunut hurjasti. Lue miten pandemia vaikuttaa leasingtoimintaan.
Covid-19
On kulunut vasta kolme kuukautta ensimmäisestä vahvistetusta koronavirustapauksesta, mutta arkielämämme on muuttunut hurjasti. Lisäksi edessämme on globaali talouden taantuma. Eri maiden hallitusten toteuttamat toimenpiteet koronaviruksen leviämisen estämiseksi vaikuttavat melkein kaikkiin teollisuudenaloihin, eikä autoteollisuus ole poikkeus. Tässä blogissa tarkastellaan lähemmin tilanteen vaikutusta autoteollisuuteen ja leasingtoimialaan.
Ehkäistäkseen koronaviruksen leviämisen suurin osa autonvalmistajista on keskeyttänyt tuotannon. Autoteollisuus on ollut myllerryksessä jo jonkin aikaa, joten tämä pandemia on vain yksi haaste muiden joukossa. Kuluttajien nopeasti muuttuvat tarpeet liikkumiselle, tekoälyn ja automaation mahdollisuudet, erilaiset käyttövoimat sekä yhä tiukkenevat päästörajat ovat esimerkkejä lähiaikojen muutoksista.
4 muutosta uuden ajoneuvon toimitusketjussa
- Tuotannon keskeytyminen – useat autonvalmistajat ovat keskeyttäneet valmistuksen työntekijöiden terveyden suojelemiseksi.
- Toimitusketjun häiriöt - Kiinasta tuodaan vuosittain yli 34 miljardin dollarin arvosta autokomponentteja. Koronaviruspandemia on vaikuttanut vakavasti moniin Kiinan tehtaisiin, joten osien saaminen on vaikeutunut. Monet kiinalaiset tehtaat toimivat jo normaalisti, mutta tilanteen normalisoituminen vie silti aikaa. Lisäksi useat maat rajoittavat muiden kuin elintärkeiden tuotteiden liikkumista rajojen yli.
- Myyntikanavien katoaminen – suojellakseen työntekijöitään ja asiakkaitaan monet jälleenmyyjät ympäri maailmaa sulkevat toimintojaan, joten komponenttivalmistajien tulee etsiä uusia kanavia myydä tuotteitaan.
- Kysynnän lasku - uusien ajoneuvojen kysyntä on vähentynyt huomattavasti maailmanlaajuisilla automarkkinoilla.
Komponenttivalmistajien näkökulmasta asiassa on myös hyvä puoli: varastot kasvavat, kun kysyntä laskee. Yleensä iso varasto ei ole toivottava tilanne, mutta tilanteen normalisoituessa on mahdollista vastata ketterästi autovalmistajien tarpeisiin.
Vaikutukset leasingtoimintaan
Uusien ajoneuvojen saatavuus on lyhyen aikavälin suurin haaste. Jaoimme vinkkejä edellisessä blogissamme. Osana LeasePlanin kattavaa Covid-19-varustautumissuunnitelmaa seuraamme aktiivisesti tilannetta toimialalla. Pidämme sinut luonnollisesti ajan tasalla tilanteen muutoksista.