
Pääsetkö perille päästötermeistä?
Autoilua on nykyään vaikea ymmärtää, ellei ymmärrä ainakin joltain osin myös siihen liittyvää erityissanastoa sekä lyhenteitä. Kaikkea ei toki tarvitse tietää, mutta etenkin päästötermien tunnistaminen vaikuttaa jopa auton valintaan.
Autoilun erityissanasto ja lyhenteet
Auton teknisten ominaisuuksien kehitys ja tiukentunut lainsäädäntö vaikuttavat siihen, että auton valinnassa tärkeintä ei enää olekaan väri tai lisävarusteet. Yhä useampi auton omistaja tai leasingauton kuljettaja haluaa omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että auton päästöt on minimoitu. Kokosimme lyhyen päästösanaston, jolla pääset nopeasti kärryille yleisimmistä päästötermeistä.
1. Euro-luokitukset
Autojen haitallisten pakokaasupäästöjen määrää säännellään EU:ssa niin sanotulla Euro-luokituksella. Euro-säädökset koskevat auton tyyppihyväksyntävaiheessa mitattavia säänneltyjä päästöjä. Mittaukset tehdään laboratoriossa tarkkaan määritellyin toistettavin menetelmin.
Tyyppihyväksyntädirektiivillä määritellään ajoneuvojen terveydelle haitallisten päästöjen enimmäisrajat. Päästöjen enimmäisrajoja alennetaan asteittain noin viiden vuoden välein. Euro 1 astui voimaan heinäkuussa 1992.
Euro 6 -normi koskee 1.9.2014 jälkeen tyyppihyväksyttyjä moottoriajoneuvoja; rekisteröinnin sekä myynnin osalta uusia henkilö- ja pakettiautoja 1.9.2015 lähtien. Euroopan komissio on julkaissut ehdotuksen uudesta Euro 7 -normista, jonka on tarkoitus tulla voimaan 1.7.2025. Euro 6 -normi pienensi typen oksidien päästörajan alle puoleen aiemmasta. SCR-järjestelmä (ks. alla) poistaa noin 90 % typen oksidipäästöistä.
2. SCR-järjestelmä
Eli Selective Catalytic Reduction.
SCR-katalysaattori asennetaan dieselmoottoreiden pakoputkistoon. Katalysaattorin toiminta edellyttää AdBlue-liuosta, jota järjestelmä suihkuttaa pakokaasun sekaan ennen katalysaattoria. AdBluen avulla katalysaattori muuttaa typenoksidit typeksi ja vedeksi, jotka ovat normaalistikin ilmassa esiintyviä ja ihmiselle harmittomia aineita.
3. AdBlue-liuos
Ureasta ja kemiallisesti puhdistetusta vedestä tehtävä liuos, jota käytetään dieselkäyttöisten ajoneuvojen pakokaasujentypen oksidien päästöjen alentamiseen. AdBlueta käytetään uusissa SCR-teknologialla varustetuissa dieselajoneuvoissa; sen tunnistaa polttoainetankin korkin vieressä olevasta sinisestä AdBlue-säiliön korkista. Lähes kaikki autonvalmistajat ovat päätyneet uusimmissa dieselautoissa SCR-järjestelmään päästötasojen alentamiseksi.
4. WLTP
Eli Worldwide Harmonised Light Vehicles Test Procedure.
EU otti syyskuussa 2018 henkilöautojen osalta käyttöön WLTP-mittauksen, joka korvasi aiemman NEDC-mittaustavan autojen tyyppihyväksynnän pakokaasupäästö- ja kulutustestinä. WLTP otettiin käyttöön pakettiautoilla syyskuussa 2019. WLTP-päästömittaus tähtää kevyen ajokaluston (henkilö- ja pakettiautot) päästömittausten todenmukaisuuden parantamiseen. WLTP-päästömittaus koskee sekä laboratoriossa että todellisessa liikenteessä tehtäviä mittauksia.