
Hybridit näkyivät viime vuoden tilatuimpien työsuhdeautojen joukossa
Tilatuimpien työsuhdeautojen kärkikymmenikössä näkyivät viime vuonna suosikkimerkkien uudet mallit sekä automerkkien vaikeus vastata tiukentuneisiin päästötavoitteisiin ja kysyntään. Hybridien kysyntä on kasvanut entisestään.
Tilatuin työsuhdeauto
Drivalian vuoden 2019 tilatuin työsuhdeauto oli edelleen Skoda Octavia, joka on pitänyt kärkipaikkaa jo useamman vuoden. Toiseksi ja kolmanneksi suosituimmaksi kiilasi kuitenkin viime vuonna Volvo S/V60- ja XC60-malleillaan. Volvon nousu mallilistan top3:een ja merkkilistan ykköseksi onkin merkittävä, sillä Skoda ja Volswagen ovat hallinneet niitä vuodesta toiseen.
Volvon mallistoa on viime vuosina uudistettu isolla kädellä ja se vastaa markkinan huutoon hyvin. Volvo otti varaslähdön hybrideihin ja niitä on ollut merkiltä hyvin tarjolla. Kärjessä näkyy myös esimerkiksi BMW:n uusi 3-sarja, jonka sedan saatiin markkinoille keväällä ja farmarimalli syksyllä.
Kaikista kärkikymmenikön malleista tilataan eniten farmariversiota. Vuoden aikana on nähty myös iso harppaus hybridien määrässä. Niiden osuus on jo lähes viidennes Drivalian rekisteröidyistä henkilöautoista, tilauskannassa yli neljännes.
Hybridijoukko kasvaa, sillä yritykset ovat aktivoituneet lisäämään päästörajoja autopolitiikkoihinsa. Voisi sanoa, että kaikilla suurimmilla yrityksillä on päästörajat, osa ei edes hyväksy muita kuin hybridejä. Kysyntä menee nyt käyttövoima eli plug-in -mallit edellä, ei enää koko tai varusteet.
Sen sijaan täyssähkömallit eivät vielä juurikaan vedä. Latausverkon haasteiden ja korkean hinnan lisäksi siihen vaikuttaa myös se, ettei suomalaisten työsuhdeautoilijoiden suosimia farkkumalleja ole saatavilla täyssähköisinä.
Tämä vuosi tuo ison muutoksen
Uuden WLTP-päästömittaustavan ja kiristyneiden päästönormien vuoksi osa automerkeistä on kärsinyt toimitusongelmista. Normit ja kysynnän täyttäviä malleja ei ole ollut saatavilla ja se näkyy myös rekisteröintitilastossa. Pari seuraava vuotta tuleekin olemaan autoteollisuudessa mielenkiintoista aikaa.
– Autotehtaat joutuvat koko ajan laskemaan kaikkia autojaan koskevaa päästökeskiarvoa, joka on nyt 125 grammaa. Päästöraja tulee tänä vuonna 95 grammaan ja parin vuoden sisään laskee siitä vielä 30 prosenttia. Autotehtaiden näkökulmasta tapahtuu siis hirvittävän iso muutos, muistuttaa Tallqvist.
Tämä tulee myös jakamaan Euroopan automarkkinat erilaisiin alueisiin. Kaikille alueille ei toimiteta samoja malleja, sillä esimerkiksi sähkön ja polttoaineiden hinnat vaihtelevat maittain ja samalla insentiivi käyttää erilaisia käyttövoimia.
– Esimerkiksi Volvon uusi XC40-täyssähköauto tuodaan vain kolmeen markkinaan, joista yksi on Suomi. Norja puolestaan on sähkö- ja hybridimarkkinassa Euroopan ykkönen, sillä siihen kannustetaan siellä hyvin aktiivisesti. Saksassa sähkön hinta on tuplat Suomeen verrattuna ja polttoaine vastaavasti edullisempaa. Kaikki nämä ovat autoteollisuuden näkökulmasta vaikuttavia tekijöitä, kun ne tarkkailevat päästökeskiarvoaan, Tallqvist sanoo.
– Tulevan vuoden ja tulevaisuuden suhteen muutenkin olemme edelleen odottavalla kannalla, sillä esimerkiksi hybdiriautojen hyödyntämiseen ja lataamiseen liittyy vielä paljon selvittämättömiä kysymyksiä. Vuoden päästä tilastoissa saatetaan nähdä Audin ja Mercedes Benzin uudet pienemmän kokoluokan hybdirimallit, jotka lähestyvät jo hintatasoltaan työsuhdeautoluokkaa. Ensi vuonna myös suosikki-Octaviasta saadaan uusi malli.
Tilatuimmat työsuhdeautot 2017 – 2019
TOP10 2019 (* | TOP10 2018 | TOP10 2017 |
---|---|---|
1. Skoda Octavia | 1. Skoda Octavia | 1. Skoda Octavia |
2. Volvo S/V60 | 2. Volkswagen Passat | 2. Volkswagen Passat |
3. Volvo XC60 | 3. Skoda Superb | 3. Audi A4 |
4. Volkswagen Passat | 4. Skoda Kodiaq | 4. Skoda Superb |
5. BMW 3-Sarja | 5. Volvo S/V60 | 5. Volkswagen Golf |
6. BMW 5-Sarja | 6. Volvo S/V90 | 6. Volvo S/V60 |
7. Volvo S/V90 | 7. Volkswagen Golf | 7. Skoda Kodiaq |
8. Skoda Superb | 8. Audi A4 | 8. Volvo S/V90 |
9. Volkswagen Golf | 9. Volvo XC60 | 9. Volvo XC60 |
10. Ford Focus | 10. BMW 5-sarja | 10. BMW 3-sarja |
Top10 merkit (henkilöautot), Drivalia Lease Finland
- 1.Volvo
- 2.Skoda
- 3.Volkswagen
- 4.BMW
- 5.Audi
- 6.Mercedes
- 7.Ford
- 8.Toyota
- 9.Kia
- 10.SEAT
Käyttövoimien osuudet 2019 (rekisteröidyt henkilöautot)
Bensiini | 26,4 % |
Diesel | 49,6 % |
Kaasu | 1,8 % |
Sähkö | 1,3 % |
HEV | 3,5 % |
PHEV | 17,5 % |