Luonnonvarakeskuksessa autojen käyttötarpeet ovat moninaisia

Artikkelin lukuaika: 2 minAsiakaskertomukset
“Autokannan optimointi käyttötarkoituksen, kustannustehokkuuden ja kausiluonteisuuden näkökulmasta oli iso kokonaisuus, johon toivomme ratkaisua Drivalian kanssa aloitetulla yhteistyöllä”, toteaa talousjohtaja Jutta Petäjä.
Jaa tämä artikkeli

Luonnonvarakeskus aloitti toimintansa 2015, kun Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT), Metsäntutkimuslaitos (Metla), Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) ja Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus (Tike) yhdistettiin yhdeksi toimijaksi.

Tällä hetkellä Luonnonvarakeskuksella on 25 toimipaikkaa Helsingistä Inariin ulottuvalla akselilla. Maantieteellisen hajanaisuuden lisäksi toiminnan erikoispiirteenä on tietysti luonto: asiantuntijat työskentelevät metsissä, meren rannoilla, suoalueilla ja vaikkapa tuntureissa.

– Tämä leimaa myös autokantaamme. Osa ajoneuvoista soveltuu pelto- ja metsäajoon, tiettyihin lava-autoihimme on rakennettu kalojen kuljetussäiliöitä ja kolmella navettatilallamme käytetään traktoreita. Työtehtäviä on hyvin monenlaisia petojen seurannasta puutarhojen hoitoon ja näytteidenottoon. Tarvitsemme ajoneuvokalustoa laidasta laitaan, kertoo talousjohtaja Jutta Petäjä.

Suurin osa Luonnonvarakeskuksen noin 160 ajoneuvosta on virka-ajoon tarkoitettuja henkilöautoja. Kantaan kuuluu lisäksi paketti- ja lava-autoja sekä näiden lisäksi useita satoja muita liikkumisvälineitä kuten mönkijöitä, moottorikelkkoja ja veneitä.

– Luonto rytmittää toimintaamme siten, että iso osa asioista tapahtuu vuoden lämpimämmällä puoliskolla eli kasvukaudella. Kausiluonteisuus on johtanut siihen, että osa autoista on ollut talvisin vähemmällä ajolla. Autokannan optimointi niin käyttötarkoituksen, kustannustehokkuuden kuin kausiluonteisuudenkin näkökulmasta oli iso kokonaisuus, johon toivomme ratkaisua Drivalian kanssa aloitetulla yhteistyöllä, Petäjä jatkaa.

Kattava ajoneuvokartoitus yhteistyön alkuna

Ennen vuoden 2015 yhdistymistä neljä laitosta oli hallinnoinut ajoneuvokantaansa itsenäisesti omilla menetelmillään ja prosesseillaan. Luonnonvarakeskuksella ei ollut yhtenäistä autojen hankintaa ohjaavaa autopolitiikkaa. Jokaiselle autolle oli nimetty yhteyshenkilö, joka huolehti käytännön toimista.

– Autokannan hallinnointi perustui aikaisemmin ihmisten vastuullisuuteen. Uusien autojen hankinnat olivat yksittäispäätöksiä, jatkaa puolestaan johtava asiantuntija, talous- ja toimitilapalveluiden ryhmäpäällikkö Katja Paalanen.

Syksyllä 2017 startannut yhteistyö Drivalian kanssa aloitettiin kokonaisvaltaisella kaikkiin toimipisteisiin lähetetyllä ajoneuvokartoituksella, joka tehtiin kahdessa jaksossa. Kartoituksilla selvitettiin nykykannan tietoja, autojen käyttötarkoitusta, ajettujen kilometrien yhteismäärää, vuosittaisten ajokilometrien arviota, vuosimallia ja autotyyppiä, autojen sijaintia sekä autojen edellisten huoltojen tietoja. Lisäksi kartoituksilla koottiin tietoa toimipaikkakohtaisista tulevien vuosien autotarpeista. Drivalian tekniset asiantuntijat analysoivat nykytilanteen tiedot ja vertasivat niitä tuleviin tarpeisiin.

– Autohankinnat rajattiin jo kartoitusvaiheessa muutamaan kategoriaan kokotyyppien ja käyttötarkoituksen mukaan. Yhtenäinen autokanta mahdollistaa tehokkaan ja toimintaa parhaiten tukevan ylläpito- ja elinkaarihallintamallin, Jutta Petäjä kertoo.

Luonnonvarakeskuksen autokanta siirtyi Drivalian omistusautojen hallinnointipalveluun maaliskuussa 2018. Tehtyjen kartoitusten pohjalta luodaan suunnitelma siitä, mitkä autot realisoidaan, romutetaan, korvataan tai siirretään avoimen huoltoleasingin piiriin. Kokonaisvaltaisen autoalan osaamisen lisäksi talousjohtaja Petäjä näkee yhteistyön hyödyt myös taloushallinnon prosessien suoraviivaistamisessa autolaskujen esitarkastamisesta lähtien.

– Valtion palvelukeskuksen asiakkaana haemme vahvasti ratkaisuja laskujen käsittelyn automatisointiin. Drivalia toimittaa koonnit ajoneuvokohtaisesti kuukausittain ja tavoitteenamme on integroida mukaan myös tiliöintikoodit, jonka myötä valtion palvelukeskus kykenisi tiliöimään ja reitittämään laskut.

Drivalia Hanselin sopimustoimittajaksi

Valtion yhteishankintayksikkö Hansel valitsi Drivalia Lease Finland Oy:n autojen leasingpalveluiden sopimustoimittajaksi vuosille 2018–2019 (2021). Yhteishankintayksikkö palvelee kaikkia valtionhallintoon kuuluvia valtion virastoja ja laitoksia, valtion liikelaitoksia, yliopistoja, korkeakouluja, valtion talousarvion ulkopuolella olevia rahastoja sekä eduskuntaa ja sen yhteydessä toimivia yksikköjä.

Luonnonvarakeskuksen kanssa yhteistyö aloitettiin omistusautojen hallinnointipalvelulla. Hansel-valinta laajensi yhteistyötä myös leasing-palveluihin.

– Hallinnointipalvelun ulkopuolelle jäävät autojen huolto- ja korjauspalvelut, joiden osalta käytetään Hanselin erillisiä puitesopimuksia. Silti Drivalia on ollut valmis tuottamaan meille palveluna sen, että tehdyt huolto- ja korjaustoimenpiteet rekisteröidään auton tietoihin, Petäjä toteaa.

– Autokantamme uusimisessa olennaisia asioita ovat ympäristöystävällisyyden, ajoturvallisuuden ja käyttömukavuuden parantaminen,

Julkaistu 10. tammikuuta 2020
Oliko tästä artikkelista apua?

10. tammikuuta 2020
Jaa tämä artikkeli

Aiheeseen liittyvää

Asiakaskertomukset
Yhdeltä luukulta kaikki – ulkoistus auttaa Deleteä onnistumaan​24 toukokuu 2022 - Artikkelin lukuaika: 1 min
Asiakaskertomukset
Toimiva kuljetuskalusto luo perustan Odan toiminnalle18 toukokuu 2022 - Artikkelin lukuaika: 1 min
Asiakaskertomukset
Autokantamme erikoisuudet vaativat Drivalialta laajempaa osaamista10 tammikuu 2020 - Artikkelin lukuaika: 2 min