
Jokaista osa-aluetta hoitaa autoalan ammattilainen
Pohjoismaiden toiseksi suurin viestintäyhtymä hallinnoi omistusautojaan Drivalian kautta.
Suomen suurin viestintäyhtymä Sanoma Oyj omistaa 260 ajoneuvoa, joista valtaosa on pk-seudulla sijaitsevia työsuhdeautoja. Autoista kymmenkunta on eri toimitusten käytössä olevia tuotantoautoja.
Drivalia Lease Finland on hallinnoinut omistusautojen kokonaisuutta vuodesta 2010 lähtien. Omistusautojen hallinnoinnilla tarkoitetaan kaikkea autojen huoltoon, elinkaareen ja uusimiseen liittyvää työtä.
Sanoma -konsernin autoasioiden parissa yli 30 vuoden ajan työskennellyt materiaalipäällikkö Harri Pousi kertoo, että aikaisemmin autoasioiden kustannusseuranta tehtiin itse. Lukujen syöttäminen yksitellen seurantajärjestelmään oli työlästä. Yhtiö ei halunnut investoida tarvittaviin tietojärjestelmiin eikä henkilöresursseihin.
– Drivalian avulla olemme päässeet tilanteeseen, jossa vuositasolla konsernissamme Suomen toiminnoissa autoasioita hoidetaan vain yhden henkilön palkkaa vastaava aika, Pousi toteaa.
Satojen kuljettajien ohjeistamiseen ja palvelemiseen joko puhelimitse tai sähköpostitse voi kulua tuhansia tunteja, jos työn tekee sisäisesti. Työn ulkoistaminen Drivalian Kuljettajapalvelulle on tuonut arkeen selkeyttä.
– Kaiken kaikkiaan Drivalian toiminta on hyvin ammattimaista. Sekä liisaamiseen että hallinnointiin keskittyvässä yrityksessä fokus on kohdallaan. Jokaista osa-aluetta hoitaa autoalan ammattilainen.
Hankinta – ja realisointipalvelut tuovat säästöä
Sanoma Oyj hyödyntää Drivalian hankinta- ja realisointipalvelua, jonka kautta uusille ostettaville autoille saadaan markkinoiden edukkain hinta ja poistettavista ajoneuvoista saadaan puolestaan markkinoiden paras hinta.
– Aikaisemmin konserni kilpailutti jokaisen autohankinnan erikseen. Kun jostakin tuli impulssi, että tarvitsemme tällaisen auton näillä yksityiskohdilla, hankintaa ryhdyttiin kilpailuttamaan. Se oli aikaavievää puuhaa, Pousi toteaa.
– Nykyään ajoneuvojen hankintaprosessi on hyvin tehokas. Sopimusliikkeet määritellään kilpailutuksen kautta ja Sanoman työntekijät kommunikoivat itse autoliikkeiden yhdyshenkilöiden sekä Drivalian kanssa.
Autokohtaisten hallinnointisopimusten kustannusrakenteet käydään läpi muutaman kerran vuodessa. Kustannusten seuraamisessa Sanoma Oyj hyödyntää Drivalian tietojärjestelmiä ja kattavia raportteja.
– Yhteistyö Drivalian kanssa on kestänyt jo vuosia ja meillä on pääsääntöisesti hyviä kokemuksia. Drivalia on joustava ja auttanut aina, kun on tarvittu, Pousi summaa.