Mikä auton käyttövoima on ympäristöystävällisin?

Ympäristöystävällisintä autoa on vaikea kruunata. Täyssähkö kuluttaa käytön aikana vähiten, mutta etenkin akun valmistus syö luonnonvaroja. Polttomoottoriautojen kuningas on puolestaan kaasuauto. Kaikkein tärkeintä – ja siten ympäristöystävällisintä on, että auton valitsee käyttötarkoitukseensa parhaiten soveltuvaksi.

Autoilun päästöt

Polttomoottoriautoista kaasuautojen päästöt ovat Traficomin mukaan 60 prosenttia pienemmät kuin vastaavalla bensiinikäyttöisellä autolla.

Tähän päästään silloin, kun käytetään paineistettua biokaasua (CBG, compressed bio gas). Perinteisellä paineistetulla maakaasulla (CNG, compressed natural gas) hiilidioksidipäästöt ovat noin kymmenen prosenttia pienemmät kuin bensiinillä, koska metaanikaasussa on enemmän vetyä suhteessa hiileen kuin bensiinissä.

Kaasuautojen tulevaisuus on kuitenkin vaakalaudalla, sillä merkittävin kaasuautojen valmistaja Volkswagen (jonka moottoreita käyttävät myös Audi, Seat ja Skoda) on ilmoittanut lopettavansa kaasuautojen kehittämisen ja keskittävänsä tuotekehityksensä sähköautoihin.

Bensiini vai diesel?

Bensiini- ja dieselkäyttöisten autojen lähipäästöt ovat pudonneet kymmenen viime vuoden aikana merkittävästi sekä moottoritekniikan kehityksen että modernien pakokaasujen puhdistusmenetelmien ansiosta. Parantunut moottoritekniikka vähentää myös hiilidioksidipäästöjä, kun pienemmällä polttoainemäärällä pääsee pidemmälle.

Polttoaineiden niin sanottu biovelvoite on omalta osaltaan laskenut kokonaispäästöjä.

Bensiinin etanolipitoisuus on Suomessa 95-oktaanisella bensiinillä enintään 10 tilavuusprosenttia ja 98-oktaanisella 5 prosenttia.

Sen sijaan Suomessa myytävässä dieselissä biokomponentille ei ole ylärajaa. Neste myy sataprosenttista uusiutuvaa dieseliä tuotenimellä Neste My, sen hinta on hieman korkeampi kuin fossiilisen dieselin. Tavallisessa dieselissä biokomponentin määrä vaihtelee 25 ja 30 prosentin välillä.

Kun tarkastellaan kokonaisuutta, dieseliä voi tällä hetkellä pitää vastuullisempana valintana kuin bensiiniä.

Vai sittenkin sähkö?

Kun käyttövoimia verrataan pelkästään käytönaikaisten päästöjen näkökulmasta, ovat täyssähköautot tietysti ylivoimaisia. Lataushybridit pääsevät ideaalitilanteessa hopealle ja niiden jälkeen tulevat muut hybridit.

Lataushybridien todellinen polttoaineen kulutus ja sitä kautta päästöt ovat kuitenkin herättäneet keskustelua.

Autojen kulutukseen ja sitä kauttapäästöihin vaikuttaa muun muassa se, kuinka paljon ja kuinka usein akkuja ladataan ja paljonko ajetaan pelkästään polttomoottorilla. Polttomoottorin käyttö korostuu silloin, kun ajetaan pitkiä matkoja yhtäjaksoisesti tai pidetään vain lyhyitä taukoja esimerkiksi lomamatkalla Lappiin.

Lataushybridin päästöihin vaikuttaa merkittävästi myös auton paino: painava auto tarvitsee enemmän sähköä liikkumiseen, jolloin myös sen akku on isompi. Isompi akku puolestaan tuo lisäpainoa. Pitkällä matkalla auton ja akun painon merkitys korostuu ja on omiaan lisäämään polttomoottorin käyttöä.

Sähköautojen ympäristöystävällisyyttä heikentävät myös akkujen valmistukseen kuluvat resurssit

Tilastomme osoittavat, että lataushybridien, joille luvataan 2 litran kulutusta sadalla kilometrillä, todellinen kulutus on jopa yli kolminkertainen.

 
Tiina MärijärviLeasePlanin kaupallinen kehityspäällikkö

Käyttötarve ratkaisee

Auto on syytä valita aina käyttötarpeen mukaan. Silloin se on myös ympäristön kannalta paras vaihtoehto.

Esimerkiksi pienikokoisia ja -tehoisia sähköautoja kannattaa suosia lyhyisiin kaupunkiajoihin. Diesel on tarkoituksenmukainen silloin, kun ajomatkat ovat pitkiä ja kilometrejä kertyy myynti- tai huoltoreissuilla kymmeniä tuhansia vuodessa.

Minkälaiset autot sopisivat juuri sinun yrityksellesi? Ota yhteyttä, me autamme!

Myyntipalvelu

Puh. 0207420910

Soita

Lähetä meille sähköpostia

Paina tästä