Paperinen ajokortti ja muita muinaismuistoja

Uusi vuosikymmenluku saa katsomaan taaksepäin myös autoilun kehitystä. Vuonna 2020 ajokorttinsa saavat nuoret autoilevat ihan erilaisessa ajassa kuin vaikkapa vanhempansa. LeasePlanin Krista heittäytyy nostalgiseksi ja kertaa autoilun arjessa tapahtuneita muutoksia.

Vuosituhannen vaihteessa syntyneet ovat jo pari vuotta olleet ajokortti-iässä. He ovat alusta asti tottuneet työkaluihin, ja sääntöihin, joita ei edeltävien sukupolvien maailmassa ollut. Muutos on väistämätöntä ja jatkuvaa ja erityisesti digitaalisuuden kehitys on huikeaa, jos sitä oikein pysähtyy miettimään. Mutta aloitetaan ajokortista. Paperinen, ryppyiseksi mennyt ajokortti, johon saman tien laitettiin voimassaolopäivä monen kymmenen vuoden päähän. Oi niitä aikoja! Sähköinen ajokortti ei vielä korvaa nykyistä muovikorttia, mutta katsotaanpa tätä 20 vuoden päästä uudestaan.

Autokoulukin on sähköistynyt. Osa ajotunneista ajetaan ulkoilman sijaan simulaattorissa – joissain autokouluissa lähes kaikki ajotunnit. Autokoulussa opetetaan vaihdekepin käyttö, mutta yhä normaalimmaksi on käynyt automaattivaihteinen auto, jota ennen käyttivät lähinnä ammattiautoilijat. Itsekin pidän kaupunkiajossa automaattivaihteisesta, sillä muuten jonossa ja liikennevaloissa ajaminen on yhtä nykimistä.

Temppuilua turvavöittä

Varusteita ja huomioitavaa on tullut paljon lisää. Suurin osa uudistuksista liittyy turvallisuuteen. Monen entisen nuoren muistissa lienee takapenkillä poukkoilu, vaikka takaperin tai päällään seisten. Turvavyön käyttämättä jättämisestä etupenkillä tuli rangaistavaa vasta vuonna 1983. Takapenkkiläisten turvavyöt piti kytkeä vuonna 1987. Voisiko enää kuvitellakaan autoilua ilman turvavyötä? Uskoisin, että valtaosa autoistakin siitä jo huomauttaa, jos joku matkustajista ei ole laittanut vöitä kiinni. Muistoihin ovat jääneet myös armoton tupakan käryttely autossa ja vaikkapa se, kun auton pohjassa olevasta reiästä sai vilkuilla maantietä. Ei se ennen ollut niin tarkkaa!

Eikä ennen ollut turvatyynyjäkään. En toivo, että niitä joutuisi varsinaisesti koskaan käyttämään, mutta vaikea kuvitella, ettei niitä olisi auton varusteena. Moni muukin muutos liittyy onnettomuuksien ehkäisyyn ja ajoturvallisuuden parantumiseen. Autosta löytyy eri olosuhteista varoittavia toimintoja ja rajoittimia – pidän tätä kehitystä pelkästään hyvänä.

Nyt korttinsa saava autoilija hakee auton käyttöohjeet päätteeltä, ja pulmakohdissa hakee tiedon netistä ja katsoo Youtube-videon. Enää ei tarvitse kaiken varalta hallita auton perustoimintoja. Kun ennen vanhaan kaivettiin hanskalokerosta ohjekirja tai ajettiin suoraan korjaamolle, niin nykyisen auton käyttöliittymä saattaa jo itse kertoa, missä vika on, tai miten hoitaa asia. Auton oman ohjekokoelman lisäksi minulla on puhelimessakin sovellus, joka seuraa tilannetta ja hälyttää: lisää jäähdytysnestettä, tarkista rengaspaineet.

Kasettisoittimesta suoratoistoon

Sitten viihdetekniikka. Kasettisoitin autossa oli joskus kova juttu, CD:n kautta siitä on tultu suoratoistopalveluiden aikaan. Tai sitten voit bluetoothin kautta soittaa poppia omasta puhelimestasi.

Tämäkin on muutos parempaan: kaikki nykyajan paikantimet ja karttaohjelmat, navigointiohjelmat jotka kertovat parhaan reitin liikenteen mukaan. Muistan lämmöllä aikaa, jolloin puhelinluettelosta revittiin ensimmäisenä karttaosio ja kiikutettiin autoon. Eipä tarvitse enää paperikarttaa selailla. Ei taida Autoilijan tiekartan paperiversio olla enää bestselleri? Ensimmäiset navigaattorit olivat kyllä hieman kömpelöitä ja saattoivat johtaa vähän sinnepäin.

Turvallisuutta tuo myös autosta nykyään usein löytyvä datayhteys ja paikannus. Tällaisiakaan ei ennen ollut – ensimmäinen yhteys ulkomaailmaan oli heikkosignaalinen Mobira-autopuhelin joskus 1980-luvulla. Omassa nykyisessä autossani on SOS-nappi, joka paikantaa minut ja hälyttää heti apua sijaintitietojen kanssa, mikäli painan nappia. Jos itselleni sattuisi jotain, tai pysähtyisin tielle auttamaan, tuntuisi vaivalloiselta alkaa selvittää sijaintiani puhelimessa – nyt voin vain painaa hätänappia. Minua ei tässä haittaa, että ”isoveli valvoo ja stalkkaa”, vaan sallin paikannuksen ilomielin.

Nostalgisesti tulee välillä jupistua, että ennen kaikki oli paremmin, mutta tarkemmin ajatellen on kumma, että autoilusta aiemmin selvisi edes hengissä! Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kehitys on ollut lähinnä ajoturvallisuuteen, varmuuteen ja helppouteen panostamista – tekniikka avustaa ja huolehtii yhä enemmän erilaisista rutiineista, jotta minä voin keskittyä ajamiseen. En pistä tätä 2020-luvun autoilun maailmaa pahakseni lainkaan.

Krista Saarto

Head of SME BusinessPitkän linjan leaseplanilainen ja yrittäjän kanssa elävä myynninkehittäjä, jolle pk-yrittäjän arki on sydämen asia. Olipa auto pakollinen paha tai parasta kaikessa, se on yleensä myös väistämätön ja vaikuttava osa pienenkin yrityksen liiketoimintaa. Autoilu maksaa ja on jatkuvassa muutoksessa, siksi Kristan blogissa puhutaan oikeista asioista, ihmislähteisesti ja kuorruttamatta. Kristan takana on timanttinen tiimi, joka palvelee yrityksiä kaikissa autoilun kysymyksissä yhdeltä luukulta, asiantuntijuudella, asiakkaan aitoihin tarpeisiin vastaten.