Työvälineet tarpeiden mukaisesti

Autamme Geomatikk Finlandia uudistamaan koko autokannan vuoden 2020 aikana. Asiakas valitsi malleiksi kaupunkiympäristöön erinomaisesti sopivan, ja jo aiemmin käytössä olleen Volkswagen Caddyn sekä uutena nelivetoisen Volkswagen Transporterin. Autot on teipattu ja varusteltu identtisesti malleittain henkilöstöltä tulleiden toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Näin työväline pysyy tuttuna, vaikka henkilön työpiste voi vaihtua. Geomatikkin autoilla ajetaan yli miljoona kilometriä vuodessa eri puolilla Suomea, joten on tärkeää, että työvälineet ovat laadukkaat.

”Päätimme vaihtaa ison määrän autoja kerralla, joten oli tärkeää löytää kumppani, joka pystyi tarjoamaan meille kokonaisuuden kustannustehokkaaseen hintaan. Koronapandemia sotki hieman toimitusaikatauluja, mutta avoin viestintä niin toimittajaksi valikoituneen Käyttöauton, varustelun hoitaneen S.E. Mäkisen kuin LeasePlanin ja meidän välillä toimi hyvin”, toteaa Geomatikkin autoasioista vastaava Sami Kuosmanen.

 

Sujuva työskentely edellyttää, että kaikille työkaluille ja tarvikkeille on autoissa omat paikkansa

Kenttähenkilöiden matkassa kulkevat keskeisten mittalaitteiden (GNSS-laitteistot, kaapelitutkat, sondinhakulaitteet, laseretäisyysmittarit, takymetrit ym.) lisäksi mm. merkintämaalit, työvaatteet ja työkalut. Autoihin rakennettiin aiempaa toimivammat tarvikehyllystöt sekä välipohjat osiointeineen. Kun paljon ajetaan, ovat hirvien, peurojen ja porojen kohtaamiset melko yleisiä. Siksi kaikki autot varustettiin tehokkailla lisäkaukovaloilla sekä näkyvillä huomiomajakoilla kohteissa työskentelyä varten. Lisäksi autoista löytyy liikennemerkkejä ja erillisiä huomiovilkkuja muun liikenteen varoittamiseen.

 

Apuna kaikissa autoiluun liittyvissä asioissa

Geomatikkin kaikki autoilun palvelut hoituvat LeasePlanin kautta. Ensimmäiset autot toimitettiin kesän kynnyksellä, joten yhteistyö on vasta käynnistymässä. Ensikokemukset autoista ovat olleet hyviä ja odotukset korkealla tulevasta. ”Odotan, että kumppanilta löytyy joustavuutta nopeasti muuttuvissa tilanteissa, sekä halua ottaa asiakkaan ongelma omakseen ja etsiä siihen ratkaisu”, pohtii Kuosmanen toiveitaan yhteistyöstä.

Kuosmanen näkee sähköiset ajoneuvot tulevaisuuden ratkaisuna, mutta tällä hetkellä kaikissa toimipisteissä autojen lataaminen ei vielä ole mahdollista.

Geomatikk-konserni muodostuu viidestä yrityksestä, jotka kaikki ovat tekemisissä yhteiskunnan infrastruktuurin kanssa auttaen luomaan kestävää digitaalista tulevaisuutta. verkkoselvitys.fi on kaapelointeja tekevien yritysten kaivajille tarjoama palvelu.